Vuosina 2012–2016 Viafin Process Piping Oy laajensi alueellista toimintaverkostoaan entisestään ja avasi uudet palveluyksiköt Kurikkaan, Tampereelle, Vantaalle ja Lappeenrantaan. Syksyllä 2016 perustetun Vantaan palveluyksikön liiketoiminta yhtiöitettiin Viafin Uusimaa Piping Oy -nimiseksi yhtiöksi syksyllä 2017.
Viafin Installation Oy syntyi vuoden 2017 lopulla, kun Viafin West Welding teki päätöksen keskittyä konepajaliiketoimintaansa ja myi asennus- ja kunnossapitoliiketoimintansa Viafin Installation Oy:lle.
Keväällä 2018 Viafin Process Piping Oy laajensi liiketoimintaansa hydrauliikkaan ja pienputkistoihin. Kesällä 2018 muodostettiin kunnossapito- ja asennusliiketoimintaan keskittyvä Viafin Service Oyj -konserni, jonka tytäryhtiöiksi Viafin Installation ja Viafin Process Piping Oy siirtyivät.
Konserni listautui pörssiin Nasdaq Helsinki First North -kauppapaikalle marraskuussa 2018.
Viafin Service Oyj osti helmikuussa 2019 Gasum Tekniika Oy:n, jonka uusi toiminimi Viafin GAS Oy otettiin käyttöön huhtikuussa 2019. Viafin GAS Oy tuottaa monipuolisesti erilaisia bio-ja maakaasun käyttöpalveluja.
Vuonna 2019 Ouluun perustettiin Viafin Oulu Piping Oy. Samana vuonna perustettiin Viafin Industrial Service Oy, joka tuottaa kattavasti teollisuuden tuotantolaitteiden huolto- ja kunnossapitopalveluita. Tätä liiketoimintoa tukemaan ostettiin vuonna 2020 Astepa Oy, joka operoi nimellä Viafin Industrial Service Kaakkois-Suomi Oy. Vuonna 2021 huolto- ja kunnossapitoliiketoimintaa vauhdittaakseen perustettiin Pohjanmaalle Viafin Industrial Service Pohjanmaa Oy.